Kevätpäähineitä

Fleecevuorten aika päättyi kertaheitolla lämpimien kevätsäiden myötä, ja uudelle pipomallistolle ilmeni kysyntää. Tämän pitkämallisen trikoopipon katu-uskottavuusprosentti on portaattomasti säädettävissä roikkumisasteen mukaan. Tämä nimenomainen kappale on vielä vailla reunan huolittelutikkausta eli sitä että saan saumurin säädettyä takaisin peitetikkimoodiin.. Onneksi viimeistelyn puute ei kevätvilliä hillitse!

 

Kesäbaskerin malli hiipi mieleeni jostain muistin syvistä syövereistä, minne se oli hautautunut ala-asteen tekstiilityön tunneilla pari vuosikymmentä sitten. Yllättävistä asioista voi myöhemmässä elämässä olla hyötyä...

1 / 2 -> 2

 Vähään aikaan ei ole tullut bloggailtua kun koko perhe on sairastellut. Lisäksi kevät karkasi lopulta päälle sellaisella voimalla että näitä aurinkopäiviä ei pitkän talven jälkeen ole raaskinut viettää ompelu- tai tietokoneen äärellä; pavut ja maissitkin kaipasivat kipeästi vapauteen!














Sitten asiaan. Tämäkin tekstaus kumpuaa miehen taannoisesta vaatekaappityhjennyksestä. Musta väri toimii mielestäni lapsilla ainakin yhtä hyvin kuin aikuisilla, mutta standardiliikkeissä mustia lastenvaatteita on aika harvassa. Jotenkin sitä helpommin havahtuu huomaamaan sen kaiken vimman ja herkkyyden mitä lapsissa on, kun päällä ei aina ole jotain riemunkirjavaa.

Miehen kulahtanut ja muotonsa menettänyt ribbipaita leikkautui "jokapaikan mekoksi" esikoiselle (kaava on sama kuin edellisen postauksen apilamekossa), ja paidan hihoista sai vielä ninjapöksyt puolivuotiaalle. Housut olivat varsinainen hurautusompelus - aikaa kului tasan sen verran kuin mitä vauva viihtyi sitterissä, ja se ei ole montaakaan minuuttia. Niissä ei tarvinnut ommella kuin kolme saumaa; haarasauma sekä vyötäröresorin ompelu renkaaksi ja kiinnitys housuun.


Mekossa menikin sitten ihan hitusen enemmän aikaa. Rohkenin testata uuden saumurin kuminauhajalkaa ja peitetikkausta, ja siinä olikin opettelemista - pariin otteeseen sain nöyränä tyttönä tarttua ratkojaan. Pikkuhiljaa alkoi tuntuma lopulta löytyä, ja nähtävästi vanhakin äiti voi vielä oppia uusia temppuja... Roikun kyllä edelleen kiinni ohjekirjassa kuin vuotavassa pelastusrenkaassa, mutta näyttää räpiköidenkin pääsevän eteenpäin; kone on yhä kunnioitusta herättävä mutta ei enää niin pelottava, vaikka kyyti onkin tuplasti hurjempaa kuin äidin markettisaumurilla.

Apilamekko

Apilamekon kaava on sävelletty lempimekon suosion saavuttaneesta kirpparilöydöstä joka alkaa käydä 2-vuotiaalle jo pieneksi. Mekko syntyi inspiroituneen saumurirupeaman tuloksena n. puolessa tunnissa mutta jäi hiukan lyhyeksi - kangaspala olisi saanut olla 10 senttiä pidempi.. Ajattelin korjata asian valkoisella helmarimpsulla kunhan sopiva kangas sattuu käteen. Samalla saan tilaisuuden kokeilla uuden saumurin rypytystoimintoa, mikäli ikinä selviän ohjekirjassa niin pitkälle... Tähän mennessä (kahdessa päivässä) olen onnistunut saamaan aikaan yhden n. 7 sentin pätkän perusommelta nro 1.

Leikkiruokia

Leikkiruokia olen askaroinut blogi-idolini Mun Tekemän inspiroimana. Jätskitötteröiden kaava on pikaisesti jäljennetty leivinpaperille jostain äidin keittiönpöydällä lojuneesta tilda-kirjasta ja vaati jonkun verran näpräämistä vaikka olikin sinänsä nerokas - koneella sai surruteltua kaikki saumat "kirsikan" kiinnitystä ja rypytystä lukuunottamatta. Jäätelökankaat ovat jämätilkkuja ja vanhaa lakanakangasta. Tötteröihin löytyi sopivan napakka mutta silti joustava kangas miehen rikki menneistä housuista.

Pullapitko syntyi taikataikina-askarteluhetken tuloksena. 2-vuotias elämäntapataiteilija leipoi omasta osuudestaan pipareita mutta päätti sittemmin maalata ne vihreiksi, joten ne päätyivät leluruokalaatikon sijasta askartelulaatikkoon kera magneettien odottelemaan äitienpäivää (vaikka eipä tämä pullapitkon viimeistelymaalauskaan ihan täysin saavuttanut tavoiteltua naturalismin astetta..). Taikataikina muuten on (saven puutteessa) aivan mahtava juttu, noudatimme tätä Lastenmaan ohjetta melko onnistunein tuloksin - taikina oli helppoa käsitellä ja riittävän jähmeää eikä tarttunut käsiin kunhan sen oli saanut sekoitettua tasaiseksi. Sitä voisi halutessaan värjätä elintarvikeväreillä, mutta meillä on suosittu valmiiden tuotosten maalausta askartelumaaleilla - siten puuhasta saa vielä irti yhden lisäohjelmanumeron.
Ruoan tärvääminen askarteluihin on tietysti hiukan arveluttavaa, mutta epäilen että hiilijalanjälki on silti ties mistä synteettisistä aineksista valmistettua muovailuvahaa pienempi..?

Pipoa kuin... no, pipoa!

 Tästä se alkoi, nimittäin pikkukiven taival - tyttärelle ommellusta velourpiposta, jonka oli määrä peittää helposti tulehtuvat korvat ja lämmittää pään lisäksi myös niskaa. Pipot löysivät sittemmin tiensä Pieni Ihminen-lastenpuotiin, ja ennen maailmalle lähtöä ne piti harrastusmielessä brändätä hienolla hintalapulla ja tarinalla:

Ruuhka-aamun ratikassa,

routaisella rannalla.

Kadulla ja kahvilassa,

hiekkalaatikon reunalla.

Papan porstuassa ja

leikkimökin kuistilla,

arkisia aarteita -

pikkukiviä.

Pipoissa on tuulenpitävä fleece-vuori. Päällinen on joustofroteeta/puuvillavelouria/kierrätettyä farkunlahjetta. Takasauman pikkukivi-merkki on heijastinkangasta.

Blue collar blues

Pieni kevätsiivousrupeama tuotti miehen vaatekaapista läjän vääränkokoisia tai lievästi kulahtaneita kauluspaitoja. Koska käytetyt ja kainaloista nukkaantuneet bulkkikauluspaidat itsessään eivät ole mitään kierrätysaarteita, tartuin kylmästi saksiin ja surruttelin esikoiselle kokeeksi mekon. Mekko syntyi reilussa tunnissa - aikaa säästyi, kun napit ja napinlävet tulivat kaupan päällisinä.

Mekko edestä...

...ja takaa. Selkään sidottavalla rusetilla voi säätää yläosan kireyttä.

Lähikuva miehustan (mikä ihana sana!) vekeistä ja koristeompeleista

Rintatasku on ratkottu irti, koristeltu ylijäämänapeilla ja ommeltu helmaan.

Paitoja jäi vielä jäljelle reippaasti toista tusinaa, mikä saattaa ylittää meidän tyttöjen lähivuosien mekkokapasiteetin. Kesämekkoja tarvitsevat siis ilmoittautukoon :)

Saumurijännää

Viimeiset pari päivää olen aprikoinut, miten hellävaraisesti ilmoittaa miehelle ensi viikolla saapuvasta uudesta perheenjäsenestä - nimittäin tästä  Bernina-saumurista, jonka tulin (itsellenikin yllätyksenä) alkuviikosta tilanneeksi... Hups.

Saumurin tarve oli ilmeinen: tällä hetkellä käytössä olevat äitini koneet (4-lankainen Eva-perussaumuri ja n. 20-vuotias ihana Bernina-ompelukone) on piakkoin kiikutettava takaisin naapurissa asuvan äidin ompeluhuonetta koristamaan. Peitetikkiä ompeleva saumuri on hyvä lisäys kollektiiviseen konekantaamme - nyt äitikin voi vaihteeksi kipittää pihan poikki konetta lainaamaan, ja minä taas voin edelleen käydä hoitamassa eksklusiivisesti ompelukonetta vaativat työt äidin luona.

Mutta koska kyse ei ole ihan siitä edullisimman hintaluokan koneesta niin asian perheensisäinen uutisointi vähän jännitti. Toisaalta köyhän ei ole vara ostaa halpaa - tällä toivon surruttelevani hamaan tulevaisuuteen saakka, ainakin nyt aluksi seuraavat 50 vuotta... :)

Kuten sanottu, koneen on määrä saapua ensi viikolla. Näpit ymmärrettävästi syyhyävät, eikä vähiten kylmästä hiestä - nähtäväksi jää miten tulemme toimeen, kun yläasteen käsityöluokassa laman jälkeen oli tasan se yksi saumuri joka teki sitä yhtä ommelta parin tusinan sijaan.

Panen toivoni mukana tulevaan ohjekirjaan.