lauantai 11. kesäkuuta 2011

A room of one's own... nearly.

Viimein!


Perhekin huokaisi helpotuksesta kun sain lopulta raivattua entisen keittiöhuoneen rempparoinasta ja tyhjennettyä ruokapöydän valloittaneet ompelukamppeet vapautuneeseen huoneenpuolikkaaseen (jaan huoneen miehen pyöräilyharrastuksen kanssa). Arkkupakastimen utilisoin kankaanleikkuupöydäksi teippaamalla sen kanteen pari ikean mittanauhaa. Koska kumpikaan lapsosistamme ei ole suvainnut nukkua 50-luvun sukukalleuspinnasängyssä yhtään kokonaista yötä ja olemme jo aikapäiviä sitten luovuttaneet ja päätyneet hyväksi havaittuun perhepetiratkaisuun, pääsi pinnasänky nyt superkäteväksi kangasvarastoksi.
Pöytä on pinnasängyn tavoin sukukalleus miehen puolelta, kaikki muu taitaakin sit olla ikeasta.
Keittiöfunktion jäljiltä huoneessa on aika hyvä valaistus sekä näkymä etupihalle - ikkunasta voi pitää silmällä lapsia (ja kyttäillä naapureita).
Nurkasta tuli toimiva. Säilytystilaa voisi lisätä, nyt se on lähinnä pinnasängyn, pahvilaatikoiden ja keittiöstä jääneiden yläkaappien varassa. Pikkuruinen pintaremonttikaan ei tekisi pahaa, mutta se lienee nykytilanteessa aika alhaisen prioriteetin hommia.. Tärkeintä on että minulla on viimein neljässä neliömetrissäni ihka-ikioma keidas; tuoli sekä pöytä, jonka äärelle päivisin haikailen, iltaa ja sitä ihan omaa aikaa odottaen...
Vajaan parin vuosikymmenen päässä siintää se kokonainen huonekin; siellä varmaan sit ikävöin pikku jalkojen tassutusta. Kyllä näin taitaa olla parempi...




Näppärän mitta-asteikon piirsin ohuella permanenttitussilla suoraan pöydänreunaan, molempien koneiden kohdalle oman 30 sentin pätkän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti