Taidetehdas

Hesarissa uutisoitiin taannoin tutkimuksesta, jossa maallikot yrittivät erottaa ammattitaiteilijoiden töitä simpanssien ja lasten töherryksistä. Suurin osa koehenkilöistä tunnisti "oikean" taiteen, mutta prosentit jäivät mielestäni yllättävän pieniksi (65-67 %). Artikkelista inspiroituneena päätin valjastaa käytettävissäni olevan luovan kapasiteetin (= kohta kolmevuotiaan esikoisen) tuottamaan täytettä talvella remontissa valmistuneille, yhä melko tyhjille seinille.

Maalauspohjat olen hankkinut joskus vuosikausia sitten odottamaan omaa inspiraatiota, jota ei sitten koskaan kuulunut. Niitä saa parilla eurolla mm. Biltemasta. Maalit ovat ihan laidasta laitaan; askartelumaaleja, sormivärejä, akvarelli- ja akryylituubeja - innostuimme kokeilemaan jopa kimaltavaa ja vaaleanpunaista Niiskuneidin hammastahnaa. Hopea-, kulta- ja neonvärit ovat niitä pieniä ja somia pienoismallimaaleja lähimarketin leluosastolta. Hiekan siivilöimme yhdessä omasta hiekkalaatikosta, sitä on sekoiteltu gessoon ja erikeepperiin.

 Taiteilijan kädenjäljellä koristettu sininen taulu on leikkauksesta toipuvalle kummitädille parane pian-tervehdykseksi.

3-vuotiaan luomistyötä on kertakaikkisen terapeuttista ja aivan lumoavaa seurata. Luomisen tuskasta ei ole tietoakaan (edellyttäen että inspiraation lopahtaessa voi painua muihin hommiin) vaan maalaaminen on helppoa, vapautunutta ja leikinomaista. Havahduin jälleen huomaamaan lasten ihmeellisen läsnäolon ja heittäytymisen taidon. Myöhemmistä, elämän varrella väkisinkin karttuvista ennakkokäsityksistä ja suorituspaineista vapaaksi pyristelyyn tarvitaan vuosikausien taideopinnot, ja vastaavanlaiseen intuitiiviseen ja analysoinnista vapaaseen luovaan tilaan päästäkseen on kerta kerran jälkeen revittävä sielunsa auki. Kalliin hinnan joudumme maksamaan aikuiseksi kasvamisesta..

Shortseja

Helteet ovat viime päivinä todellakin hellineet, joten kesätamineet oli syytä saattaa valmiiksi niitä kaipeileville.

Pienen karavaanaripojan asuntovaunuasu. Kokeilin ensi kertaa säädettävää vyötärökumpparidetaljia, ja ihan hyvin onnistui. Säätömahdollisuus on kätevä lisävaruste - leikki-ikäisistä tapaa saada aina saman lukeman, mittasi sitten lantion, vyötärön, rinnan tai pään ympäryksen kohdalta..

A room of one's own... nearly.

Viimein!

Perhekin huokaisi helpotuksesta kun sain lopulta raivattua entisen keittiöhuoneen rempparoinasta ja tyhjennettyä ruokapöydän valloittaneet ompelukamppeet vapautuneeseen huoneenpuolikkaaseen (jaan huoneen miehen pyöräilyharrastuksen kanssa). Arkkupakastimen utilisoin kankaanleikkuupöydäksi teippaamalla sen kanteen pari ikean mittanauhaa. Koska kumpikaan lapsosistamme ei ole suvainnut nukkua 50-luvun sukukalleuspinnasängyssä yhtään kokonaista yötä ja olemme jo aikapäiviä sitten luovuttaneet ja päätyneet hyväksi havaittuun perhepetiratkaisuun, pääsi pinnasänky nyt superkäteväksi kangasvarastoksi.
Pöytä on pinnasängyn tavoin sukukalleus miehen puolelta, kaikki muu taitaakin sit olla ikeasta.
Keittiöfunktion jäljiltä huoneessa on aika hyvä valaistus sekä näkymä etupihalle - ikkunasta voi pitää silmällä lapsia (ja kyttäillä naapureita).
Nurkasta tuli toimiva. Säilytystilaa voisi lisätä, nyt se on lähinnä pinnasängyn, pahvilaatikoiden ja keittiöstä jääneiden yläkaappien varassa. Pikkuruinen pintaremonttikaan ei tekisi pahaa, mutta se lienee nykytilanteessa aika alhaisen prioriteetin hommia.. Tärkeintä on että minulla on viimein neljässä neliömetrissäni ihka-ikioma keidas; tuoli sekä pöytä, jonka äärelle päivisin haikailen, iltaa ja sitä ihan omaa aikaa odottaen...
Vajaan parin vuosikymmenen päässä siintää se kokonainen huonekin; siellä varmaan sit ikävöin pikku jalkojen tassutusta. Kyllä näin taitaa olla parempi...

Näppärän mitta-asteikon piirsin ohuella permanenttitussilla suoraan pöydänreunaan, molempien koneiden kohdalle oman 30 sentin pätkän.

Haalariharjoituksia

Olen kantanut vähän huonoa omaatuntoa siitä etten ole aikoihin ehtinyt ommella mitään omalle esikoiselle - kaikki ompelupaja-aika on viime aikoina vierähtänyt hattujen äärellä. Nyt kävin viimein käsiksi metsolalta tilattuun, inspiraatiota odottaneeseen punaiseen joustofroteepalaan.

Haalarit ovat mahtavan käytännöllinen ja mukava vaatekappale - kesällä ei tarvitse penkoa kaapista (lue: pyykkikorista) mätsäävää paita-housusettiä, senkun sipaisee vaan vähän suojakerrointa käsivarsiin. Mekkoihin nähden niissä on se etu että puistosession jälkeen alkkarit eivät ole täynnä hiekkaa..!

Haalareiden kulta-aika oli tietysti vanha kunnon 70-luku (jonka puolella itsekin olen täpärästi syntynyt - havahduin huomaamaan että olen nyt elänyt viidellä eri vuosikymmenellä, hui!), joten päätin tällä kertaa antaa mennä ihan reippaasti retroiluksi. Koska kangasta oli vain 60 sentin pala täytyi kaava katkaista keskeltä, mikä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi - vyötärölle tuli "ryhtisauma" johon vetoketjun sai luontevasti päätettyä. Ompeluun sain hurahtamaan hyvän osan sunnuntaista, mutta onnellisen asiakkaan reaktio oli kaiken vaivan arvoinen :D

 Söpöjen shortsihaalarien kaava on ystäväni lainaamasta 70-luvun lastenvaatekirjan uusintapainoksesta Ompele lapselle - vaatteet 0-4-vuotiaille (Elsebeth Gynther). Kirjaa tuntuu olevan lähes mahdotonta löytää suomenkielisenä, ystävänikin oli tilannut omansa tanskankielisenä versiona täältä. Onneksi kielimuuri ei osoittautunut täysin ylitsepääsemättömäksi - kaava-arkin tärkeimmät sanat olivat kouluruotsilla arvattavissa. Enemmän haastetta aiheutuikin sitten viimeistelyompelusta; kunnioitukseni hikipajojen ompelijanaisia, -miehiä ja -lapsia kohtaan kasvoi aivan uusiin mittoihin taistellessani resorikanttauksen peitetikkauksen kanssa henkseleiden kaarteissa - vastaavia ja vaativampiakin detaljeja löytyy halpavaatteista pilvin pimein. Sain purkaa kertaalleen koko kanttausnauhan, toisellakin kerralla jäi paljon toivomisen varaa mutta parempaan en (vielä) veny...


Vahingosta viisastuneena olen kehitellyt mallia ja ommellut henkselien tilalle kiinteän olkasauman ja siirtänyt nepparit haaroihin vaipanvaihtoavuksi. 

Merkkilaputusta

Tähän asti olen piirustellut pikkukivi-merkit vaatteisiin yksittäiskappaleina tekstiilitussilla heijastinnauhaan, mutta nyt löysin ihanasta Hipun blogista merkkien sarjatuotanto-ohjeen - ja kun vielä sukulaistäti toi ison pussillisen edesmenneen mummoni jostain haalimia puuvillanauhojen pätkiä oli tie pedattuna uudelle merkkilappudesignille. Ohjeesta poiketen (ja oikaisten) leikkelin siirtokuvapaperista pitkinä suikaleina 4 merkkiä kerrallaan, ja euroviisufinaalia katsellessa sitten silittelin suikaleita kiinni nauhanpätkiin. Ihan hyviähän niistä tuli, vai mitä? Pitkän matkan pesunkestävyys on tosin vielä testaamatta...

 

Näin vaivaa että sain käännettyä merkit peilikuvaksi tulostusta varten, ja älysin jopa valita tulostimen valikoista paperiksi siirtokuvapaperin - sillä tuloksella että tuplapeilaamisen johdosta ensimmäinen arkki (yllä) tulostui oikein (eli väärin) päin.

Eipä vanhassa metodissakaan mitään varsinaista vikaa ollut, kiviä oli kiva piirustella ja turvallisuusnäkökohta tuli kaupanpäällisiksi, mutta ehkä tämä uusi on vähän viimeistellympi.. ja tiedän että säästäväinen mummoni olisi tyytyväinen kun tietäisi että nauhoille löytyi hyvä käyttö!

Sekalaisia housuja

...ettei ihan vain mekkoiluksi menisi.

Nämä velourpökät ovat olleet tosi kovassa käytössä, mikä alkaa jo kuvistakin näkyä. Tykkään väriyhdistelmästä tosi paljon, se sopii aika monenväristen yläosien kanssa eikä ole niin arka likaantumaan kuin vaaleammat pinkit. Myös taskudetskuun olen tyytyväinen, housut on ommeltu ajalla-ennen-peitetikkisaumuria eli ihan vain ompelukoneen perustoimintojen voimin. Harjoitus kyllä tekisi tässäkin lajissa mestarin.. Myös vyötärönauhaan jäi vähän hiomisen varaa; pelkkä resori ei riittänytkään pitämään housuja raisulin yllä,  joten siihen täytyi lisätä jälkikäteen kuminauhakujat jotta housut pysyisivät menossa mukana myös villin sydämen pauhatessa.

Apilapöksyt ovat hypersuperpikasurautus eräältä vähän kaoottisemmalta puistoonlähtöaamulta. Pyykinpesusta oli tullut pidettyä luvattoman pitkä tauko, joten oli nopeampaa ja kätevämpää ommella uudet puhtaat housut kuin pyykätä tai shopata sellaiset.. Lisäksi valmiina saatavat vauvahousut ovat kapeamallisen ja pitkäkoipisen kuopuksen päällä lahkeista lyhyitä ja lökämallisia.

Hattuja, hattuja.. pallosta ja punahilkasta

Ihanaa, ensimmäinen satsi ikasyrin kankaita saapui vihdoin, ja herkkuihin oli heti käytävä käsiksi. Punahilkkakankaasta surruttelin ensihätään näitä lippalätsiä Pieneen Ihmiseen (malli sama kuin edellisen tekstin traktorilätsissä).

Harmittelen hiukan sitä että kuvat tuli otettua sellaisista kulmista ettei niissä näy yhtään kokonaista punahilkka-tyttöstä. Kuosia voi kokonaisuudessaan ihailla i k a s y rin sivuilla.

Kuopusta ei tavallisesti saa keikistelemään kameralle vaikka päällään seisoisi, siksi laukaisiinnappia tuli nyt tilaisuuden tullen räpsittyä useampaan otteeseen.

Omille tytöille tein alkuviikosta saman malliset lippikset vadelmanvärisestä Nanson pallotrikoosta. Malli todettiin puistotesteissä funktionaaliseksi ja päätä miellyttäväksi - epämukavat päähineet eivät yleensä kauaa 2-vuotiaan päätä ehdi koristaa...

Lippa on jäykistetty rikkinäisestä sohvan irtopäällisestä leikellyllä markiisikankaalla, siitä kierrätystunniste ;)

Kevätpäähineitä, part 2

Bloggailuun on tullutkin nyt pidempi tauko vappujuhlinnan myötä - samoin äitienpäiväviikonloppuna järjestettävät Kaapelitehtaan kierrätysmessut ovat viime aikoina työllistäneet saumuria. Ompelupajalla on syntynyt lisää keväthattumalleja, joista tässä joitakin esimerkkejä.









Lippalätsät ovat kokoa "one size fits most", pääsiäismunapalkalla mallina toimivalle esikoiselle ehkä vähän pieniä. Toistaiseksi en ole ehtinyt "kaavoittaa" kuin tämän yhden, n. 1-3-v. koon...

Autopipo on samaa mallia kuin edellisen blogauksen pinkki trikoinen "pitkäpipo" - tässä yksilössä vain on saatu alareunakin huoliteltua. Reunan voi kylmemmillä kevätsäillä taittaa kaksin kerroin, jolloin se lämmittää paremmin korvia ja on yläosasta päänmyötäisempi. Odotan näpit syyhyten ihanasta i k a s y ristä saapuvaa kangastilausta että pääsen ompelemaan näitä myös vähän tyttömäisemmistä kankaista.. Unisex-trendi kumpuaa ihan oikealta arvopohjalta, ja sukupuolten tasa-arvoa kannatan ilman muuta kaikin tavoin, mutta mitä iloa on syntyä tytöksi jollei saa ilkamoida pinkillä?

Kevätpäähineitä

Fleecevuorten aika päättyi kertaheitolla lämpimien kevätsäiden myötä, ja uudelle pipomallistolle ilmeni kysyntää. Tämän pitkämallisen trikoopipon katu-uskottavuusprosentti on portaattomasti säädettävissä roikkumisasteen mukaan. Tämä nimenomainen kappale on vielä vailla reunan huolittelutikkausta eli sitä että saan saumurin säädettyä takaisin peitetikkimoodiin.. Onneksi viimeistelyn puute ei kevätvilliä hillitse!

 

Kesäbaskerin malli hiipi mieleeni jostain muistin syvistä syövereistä, minne se oli hautautunut ala-asteen tekstiilityön tunneilla pari vuosikymmentä sitten. Yllättävistä asioista voi myöhemmässä elämässä olla hyötyä...

1 / 2 -> 2

 Vähään aikaan ei ole tullut bloggailtua kun koko perhe on sairastellut. Lisäksi kevät karkasi lopulta päälle sellaisella voimalla että näitä aurinkopäiviä ei pitkän talven jälkeen ole raaskinut viettää ompelu- tai tietokoneen äärellä; pavut ja maissitkin kaipasivat kipeästi vapauteen!














Sitten asiaan. Tämäkin tekstaus kumpuaa miehen taannoisesta vaatekaappityhjennyksestä. Musta väri toimii mielestäni lapsilla ainakin yhtä hyvin kuin aikuisilla, mutta standardiliikkeissä mustia lastenvaatteita on aika harvassa. Jotenkin sitä helpommin havahtuu huomaamaan sen kaiken vimman ja herkkyyden mitä lapsissa on, kun päällä ei aina ole jotain riemunkirjavaa.

Miehen kulahtanut ja muotonsa menettänyt ribbipaita leikkautui "jokapaikan mekoksi" esikoiselle (kaava on sama kuin edellisen postauksen apilamekossa), ja paidan hihoista sai vielä ninjapöksyt puolivuotiaalle. Housut olivat varsinainen hurautusompelus - aikaa kului tasan sen verran kuin mitä vauva viihtyi sitterissä, ja se ei ole montaakaan minuuttia. Niissä ei tarvinnut ommella kuin kolme saumaa; haarasauma sekä vyötäröresorin ompelu renkaaksi ja kiinnitys housuun.


Mekossa menikin sitten ihan hitusen enemmän aikaa. Rohkenin testata uuden saumurin kuminauhajalkaa ja peitetikkausta, ja siinä olikin opettelemista - pariin otteeseen sain nöyränä tyttönä tarttua ratkojaan. Pikkuhiljaa alkoi tuntuma lopulta löytyä, ja nähtävästi vanhakin äiti voi vielä oppia uusia temppuja... Roikun kyllä edelleen kiinni ohjekirjassa kuin vuotavassa pelastusrenkaassa, mutta näyttää räpiköidenkin pääsevän eteenpäin; kone on yhä kunnioitusta herättävä mutta ei enää niin pelottava, vaikka kyyti onkin tuplasti hurjempaa kuin äidin markettisaumurilla.

Apilamekko

Apilamekon kaava on sävelletty lempimekon suosion saavuttaneesta kirpparilöydöstä joka alkaa käydä 2-vuotiaalle jo pieneksi. Mekko syntyi inspiroituneen saumurirupeaman tuloksena n. puolessa tunnissa mutta jäi hiukan lyhyeksi - kangaspala olisi saanut olla 10 senttiä pidempi.. Ajattelin korjata asian valkoisella helmarimpsulla kunhan sopiva kangas sattuu käteen. Samalla saan tilaisuuden kokeilla uuden saumurin rypytystoimintoa, mikäli ikinä selviän ohjekirjassa niin pitkälle... Tähän mennessä (kahdessa päivässä) olen onnistunut saamaan aikaan yhden n. 7 sentin pätkän perusommelta nro 1.

Leikkiruokia

Leikkiruokia olen askaroinut blogi-idolini Mun Tekemän inspiroimana. Jätskitötteröiden kaava on pikaisesti jäljennetty leivinpaperille jostain äidin keittiönpöydällä lojuneesta tilda-kirjasta ja vaati jonkun verran näpräämistä vaikka olikin sinänsä nerokas - koneella sai surruteltua kaikki saumat "kirsikan" kiinnitystä ja rypytystä lukuunottamatta. Jäätelökankaat ovat jämätilkkuja ja vanhaa lakanakangasta. Tötteröihin löytyi sopivan napakka mutta silti joustava kangas miehen rikki menneistä housuista.

Pullapitko syntyi taikataikina-askarteluhetken tuloksena. 2-vuotias elämäntapataiteilija leipoi omasta osuudestaan pipareita mutta päätti sittemmin maalata ne vihreiksi, joten ne päätyivät leluruokalaatikon sijasta askartelulaatikkoon kera magneettien odottelemaan äitienpäivää (vaikka eipä tämä pullapitkon viimeistelymaalauskaan ihan täysin saavuttanut tavoiteltua naturalismin astetta..). Taikataikina muuten on (saven puutteessa) aivan mahtava juttu, noudatimme tätä Lastenmaan ohjetta melko onnistunein tuloksin - taikina oli helppoa käsitellä ja riittävän jähmeää eikä tarttunut käsiin kunhan sen oli saanut sekoitettua tasaiseksi. Sitä voisi halutessaan värjätä elintarvikeväreillä, mutta meillä on suosittu valmiiden tuotosten maalausta askartelumaaleilla - siten puuhasta saa vielä irti yhden lisäohjelmanumeron.
Ruoan tärvääminen askarteluihin on tietysti hiukan arveluttavaa, mutta epäilen että hiilijalanjälki on silti ties mistä synteettisistä aineksista valmistettua muovailuvahaa pienempi..?